Futisfanin mekka: Camp Nou Barcelona

Barcelonassa voi tottakai käydä vaikkei piittaisi jalkapallosta tippaakaan, sillä kaupunki on kerta kaikkiaan upea ja lukeutuu ainakin omalla kohdallani ehdottomiin lempikaupunkeihini. Barcelonasta löytyy kaikkea: rantaa, loistavia tapasravintoloita, baareja, upeita maisemia, Guellin puisto ja monia muitakin viheralueita, ostosmahdollisuuksia ja mielenkiintoista katalonialaista kulttuuria. Yksi kuitenkin nousee ainakin itselläni ylitse muiden valttikorttien suhteen ja se on jalkapallo. Barcelonan oma joukkuehan on varsinainen legenda ja kaupungista löytyvä Camp Nou on niin paljon muutakin kuin pelkkä stadion.

Camp Noulla olen itse asiassa käynyt jo kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kävin teininä reissatessani Eurooppaa rinkka selässäni reilimatkalla kavereiden kanssa. Se oli sen verran vaikuttava kokemus, että minun oli aivan pakko palata paikalle pari vuosikymmentä myöhemmin ja tutustua paikkaan hiukan syvällisemminkin. Camp Nou on itse asiassa Euroopan suurin urheilustadion, joka on toiminut FC Barcelonan kotistadionina jo vuodesta 1957. Avajaisvuoden jälkeen siellä on suoritettu muutamia mittavia kunnostustöitä, joiden ansiosta se on vielä nykyäänkin huippuluokan stadion. Camp Noulle mahtuu kerralla lähes 100 000 katsojaa, joten voit vain kuvitella, miten järkyttävän upea tunnelma siellä vallitsee otteluiden aikaan.

 

FC Barcelona

 

Camp Nou Museo

 

Viime kerran Camp Noulla käydessäni maksoin muistaakseni hiukan yli parikymppiä pääsymaksusta stadionin sisälle sekä siellä olevaan museoon ja mielestäni jokainen penni oli sen visiitin arvoinen. Jos sinne menee ottelun aikaan, saa tietysti pulittaa jonkin verran enemmän, mutta jalkapallofaneille se tuskin muodostuu ongelmaksi, sillä tuskin ihan joka viikonloppu pääsee Camp Noulle juuri pelien ollessa käynnissä. Saavuin Camp Noulle heinäkuun viimeisellä viikolla pahimpien helteiden aikaan. Olin aika onnekas siinä mielessä, ettei minun tarvinnut odottaa jonossa pääsylippuja, sillä olin tajunnut ostaa ne netistä etukäteen.

Nappasin heti aulassa olevasta kaupasta mukaani Messin paidan muistoksi tästä vierailustani. Itse asiassa tämä Camp Noun matkamuistomyymälä on suurin, jonka milloinkaan olen nähnyt urheilustadionilla, sillä sieltä löytyy useasta kerroksesta kaikkea, mitä ikinä saattaisi kuvitella, aina pelipaidoista avaimenperiin, pyyhkeisiin ja jopa FC Barcelona –aiheisiin värityskirjoihin! Pakko myöntää, että minua hiukan houkutteli hyödyntää myymälän mainostama tarjous, jossa pelipaitaan painetaan mikä tahansa nimi odottaessa.

Myymälän jälkeen kävin pyörimässä museotiloissa ihailemassa kaikkia voitettuja pokaaleja ja valistamassa itseäni FC Barcelona –seuran taustojen suhteen. Yksi mieleeni jäänyt pikkuinen nippelitieto oli se, kuinka Camp Noun oli tarkoitus olla vain väliaikainen nimi, kunnes sille keksittäisiin kunnollinen nimi. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, ja työnimi jäi elämään. Ehkä parasta antia tässä museossa oli siellä oleva huone, jossa pystyi kuuntelemaan kunnolla sen virallisen kappaleen, jota Barcelonan fanit hoilaavat kaikissa otteluissa.

 

FCB Museo

 

Kun pääsee itse stadionin alueelle, haluaisin korostaa, ettei väliin kannata mistään hyvästä jättää lehdistöaitiota ja muutamia muita erityisaitioita, joista käsin ainakin itse sain muistoksi muutaman tajuttoman hyvän otoksen kameralla Camp Noun pelikentästä. Aitioita pitkin vierailijat voivat kulkea kentän reunaa pitkin ja saada aivan uudenlaisen näkökulman verrattuna siihen, mitä on tottunut kotisohvalla televisiosta näkemään. Hetken ajan pystyin kuvittelemaan itseni Xavin kaltaisena suurena tähtenä, valmiina syöksymään kentälle valmentajan käskystä.

Jos pääsen jälleen fiilistelemään Camp Nouta, haluaisin otattaa siellä kuvan. Camp Noulla nimittäin on alue, jossa ammattimainen valokuvaaja ottaa kävijöistä halutessa valokuvia, jotka voi lunastaa itselleen stadionilta poistuessaan esimerkiksi avaimenperänä, jääkaappimagneettina tai julisteena. Viimeksi käydessä olin reissussa yksin, joten en kuvaa edes ottanut, mutta isommalla porukalla se voisi olla ihan hauska muisto. Camp Noulta minulla ei tosin olekaan muita kuin lämpimiä muistoja!

Kommentoi

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivustomme käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje